Vuonna 2016 tuomittiin ensimmäisessä oikeusasteessa 12 763 ehdollista vankeusrangaistusta. Runsaat 60 prosenttia määräaikaisista vankeusrangaistuksista tuomittiin ehdollisina.
Ei kuitenkaan ole välttämätöntä, että uusien rikosten tekemisen riskin taustalla olisi päihdeongelma tai mikään muukaan erityinen fyysinen tai psyykkinen ongelma. Henkilö voi syyllistyä toistuvasti esimerkiksi väkivalta- tai seksuaalirikokseen ilman tällaista ongelmaa.
Ehdotettava oheisseuraamus aiheuttaa tarvetta tehdä lähinnä lakiteknisiä muutoksia eräisiin muihinkin lakeihin kuin rikoslakiin ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annettuun lakiin.
Perusteina vankeuden käytön puolesta mainitaan rikosten rangaistusarvo ja laji sekä tekijän aikaisempi rikollisuus (4 §). Muut rikoskaaren 30 luvun säännökset täsmentävät eri rangaistuslajien käyttöperusteita: ehdollinen tuomio (7 §), ehdollinen tuomio ja sakko (8 §), suojeluvalvonta ja sopimushoito (9 §), sekä eri seuraamusten yhdistelmät (10 ja 11 §).
Palvelupaikan löytämisessä oheisseuraamusta suorittaville muihin yhdyskuntapalveluun tuomittuihin verrattuna ei yleensä nähty eroa. Jos eroa oli, paikan löytämisen helppous perustui asiakkaan hyvään käytökseen ja työhistoriaan. Toisaalta osa palvelupaikoista ei ota vastaan seksuaalirikoksista tuomittuja, mikä vaikeuttaa paikan löytämistä.
Norjan järjestelmässä ehdollinen vankeus voi toteutua kahdella tavalla. Varsinaisesta ehdollisesta vankeudesta säädetään vankeusrangaistusta käsittelevässä rikoslain 6 luvun 34 §:ssä. Tuomiossa voidaan asettaa vankeuden täytäntöönpanolle koeaika, jonka pituus on yleensä kaksi vuotta. Koeajan keskeisenä ehtona on, ettei tuomittu syyllisty sen kuluessa uusiin rikoksiin. Lisäksi tuomioistuin voi asettaa erityisiä, esimerkiksi tuomitun asuinpaikkaa, alkoholinkäyttöä, valvontatapaamisia ja toimintaa koskevia ehtoja. Vankeuden tuomitseminen ehdollisena on harvinaista, jos tuomio ylittää kaksi vuotta. Vankeusrangaistus voidaan määrätä osittain tai kokonaan ehdollisena.
Valvonnan mahdolliset kohderyhmät eroaisivat siis toisistaan selvästi. Ensimmäisessä painottuvat rikoksentekijän henkilöön liittyvät seikat, toisessa lähtökohtana on riittävän tuntuvan rangaistuksen tuomitseminen. Valvontaa käytettäisiin ensimmäisessä ryhmässä, jos se katsottaisiin tarpeelliseksi uusien rikosten ehkäisemiseksi, kun otetaan huomioon ”tekijän aikaisempi rikollisuus, hänen henkilökohtaiset olonsa sekä rikokseen johtaneet syyt.” Kyseessä olisi näiden perusteiden yhteisarviointi. Sääntelyä valmisteltaessa on arvioitu, että tapauksia olisi vuosittain noin 300-500 tuomittaessa 21 vuotta täyttäneenä rikoksen tehnyt tällä perusteella valvontaan. Ryhmä olisi selvästi suurempi kuin ilman rikostaustaa valvontaan määrättävien vähintään kahdeksan kuukauden ehdollisiin vankeuksiin tuomittavien ryhmä.